keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Metapalikoita ja palikoita, siis ydinajatuksen kirkastamista.


Aina välillä on hyvä kirkastaa sitä ajatusta, miksi teemme sitä, mitä teemme.  Perustyömme on opettaa ja kasvattaa, tämän vuoksi kaiken muun opetukseen liittyvän pitää tukea tätä työtämme. Tieto- ja viestintätekniikan pitää toisaalta tukea opetustyötämme, toisaalta koulun tehtävä on myös kasvattaa tieto- ja viestintätekniikan käyttäjiä.

Yritin tiivistää oman koulumme ajatuksia tieto- ja viestintätekniikasta rehtoreille ja koulun tvt-ihmisille pitämässäni koulutuksessa. Pohdin esityksessäni, mistä palaset muodostuvat ja erityisesti mistä metapalasista, siis niistä taustalla olevista, toimintaamme ohjaavista ajatuksista. Tässä muutama keskeinen metapalikka, joista koostin myös Prezi-esityksen.

1. Potentia käyttöön! Älylaitteita käytetään lähes ainoastaan viihdekäytössä ja niiden parissa vietetään huomattavan paljon aikaa. Koulun missio on kasvattaa älylaitteiden käyttäjiä, valjastaa oppijoiden aika ja teknologia palvelemaan oppimista.
2. Diginatiivi on legendaa. Se, joka omistaa älylaitteen, oppii sitä myös käyttämään. Nämä oppimisympäristöt ovat tällä hetkellä koulun ulottumattomissa. Koulun tehtävä on kasvattaa vastuullisia ja älykkäitä digikansalaisia ja kaapata nämä oppimisympäristöt itselleen.
3. Koulun tomintakulttuurin muutos. Esteenä on enää asenteet ja taidot -sekä oppijoiden että opettajien.
4. Tvt on opetuksen ja oppimisen apuväline. Opettaja on se asiantuntija, joka valitsee apuvälineet. Toisaalta, ymmärtääkseen tvt-pedagogiikkaa, pitää omata taitoja. Pitää osata siis myös tekniikkaa. Opettajat kokevat edelleen tvt-taitojensa olevan heikkoja, vaikka intoa olisikin. Työyhteisössä on tärkeintä uskallus kokeilla, epäonnistua ja innostua. Opettajan työssä korostuu myös jakamisen kulttuuri sekä työyhteisössä että laajemmissa verkostoissa.
5. Aina pedagogiikka ja kasvatus edellä. Kaiken muun pitää palvella ydintehdäväämme.

Ohessa oleva Kahoot- tietovisa johdattelee metapalikoiden äärelle. Nostin kyselyyn tarkoituksellisesti muutamia ajatuksia herättäviä kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia oman koulun ydintehtävää ja rakennella omat metapalikat. Tietokilpailu on vapaasti käytettävissä (kysymykset pohjautuvat Essie-tutkimukseen sekä Opetushallituksen selvitykseen Tieto-ja viestintätekniikasta opetuskäytössä.)





Materiaali pohjautuu pitämääni koulutukseen Yksityisten koulujen TVT-koulutuspäivillä (Vierumäki 2015)


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Ulos luokasta ja älypuhelin käyttöön!

Tulevaisuuden koulussa oppiminen tapahtuu yhä enemmän muualla kuin perinteisessä luokkahuonetilassa ja oppimisympäristöt laajentuvat myös oppituntien aikana koulun ulkopuolisiin ympäristöihin. Näillä oppitunneilla on helppo hyödyntää oppijajoukon omia älylaitteita ja niihin ladattavia sovelluksia. Pelkillä älypuhelimilla on mahdollista tehdä niin paljon erilaisia asioita, että tabletteja tai muita tietokoneita ei reissuun tarvita. Tämä on vastaus myös monen koulun ongelmaan, jossa laitteita on niin vähän, että jokapäiväinen käyttö oppitunnilla on hankalaa.

Älypuhelimilla voi tehdä ainakin seuraavia asioita:

1. Oppimistapahtumat on helppo videoida ja valokuvata ja niihin voidaan palata yhdessä vielä luokkahuoneessa. Oma kuningasajatukseni on ollut se, että vierailu käydään läpi selfie-kuvien avulla. Selfien ottamisella oppija kiinnittää itsensä kuvan avulla käsiteltävään asiaan ja näiden kuvien avulla on helpompi palata myös oppituntiin ja sen kohokohtiin. Toki opettaja voi perinteisesti myös todentaa selfieiden avulla, että oppilaat ovat todella käyneet niissä paikoissa, joissa on pitänyt ja tehneet tehdävänmukaisia asioita.
2. Oppitunnin voi rakentaa qr-koodien avulla. Koodilukijan voi ladata helposti älypuhelimeen ja sinne voi linkittää erilaisia pienia oppimissovelluksia. Itse käytän paljon Padletia, Todaysmeet.comia ja Driven työkaluja, jolloin linkin, lomakkeen, jaetun asiakirjan ja tehtäväpohjan voi ladata suoraan koodin taakse. Tällöin myös tehtäviin pääsee käsiksi suoraan puhelimen avulla ja ne voi tehdä ilman erillistä paperin pyörittelyä.  Pelkästään autenttinen oppimisympäristö yhdistettynä perinteisempiin materiaaleihin toimii aina! Omat lukiolaiseni istuivat Helsingin Tuomiokirkon rappusilla, katselivat videota Senaatintorin historiasta ja tekivät tehtäviä. Opiskelijat pitivät oikein paljon oppitunnista, kuinkahan paljon aurinkoisella kevätsäällä oli tekemistä tämän palautteen kanssa.
3. Sosiaalisen median voi linkittää mukaan helposti. Tehtävänä voi olla valokuvien lataaminen omaan sosiaaliseen mediaan jonkun ajatuksen kanssa ja lähettää kuva myös koulun omalle fb/Twitter/Instagram-tilille. Jos tällaista ei ole, voi opettaja antaa aihetunnisteen (esim #oman koulun nimi), jolla päivitykset voidaan koota oppilaiden omien tilien kautta. Mediakasvatusta parhaimmillaan! Oppijajoukko toimii itse median tuottajina ja samalla voi käydä läpi sekä sosiaalisen median toimintalogiikkaa että mediantuottajan vastuuta siitä, mitä on eettinen ja älyllinen toiminta  sosiaalisessa mediassa.

Ohessa suunnittelemani TVT-työpajan (Hyry-risteily 16.-18.4.2015) materiaalia aiheesta ja muutama pienempi ja isompi tunti-idis kaikille käyttöön.

 Ideoita älypuhelimen käyttöön, kun oppiminen tapahtuu luokan ulkopuolella